HR:n tulevaisuus yrityksen hermokeskuksena
Viime vuosikymmenyksellä yritykset ovat tajunneet HR tärkeyden ja sen vaikutuksen yrityksen perusliiketoimintaan, jonka vuoksi HR asiantuntijat saavat koko ajan vahvempaa jalansijaa yritysten peruskalustossa. Accountorin webinaarin mukaan HR:n rooli tulevaisuudessa on toimia yrityksen hermokeskuksena. Riitta Moilanen mainitsee, että HR tulisi siis jatkossa kasvattaa osaamistaan päästäkseen yrityksen tukitoimista liiketoiminnan ytimeen.
Mielestäni HR toiminnan suurimmat roolit ja vastuut tulevaisuudessa liittyvät vahvasti liiketoiminnan edistämiseen uudenlaisella tasolla. Kun yritykset palkkaavat lisääntyvissä määrin koko ajan HR asiantuntijoita erilaisiin työtehtäviin yrityksen perustukitoimintojen parantamiseksi, on mielestäni ihan loogista, että perustoimintojen parantuessa siirrytään myös yhä haastavimpiin työtehtäviin. Mutta kuinka HR asiantuntijat saavat suunnattua osaamistaan sekä yritykselle että itselleen hyödyllisellä tavalla ja kasvettua tuohon tulevaisuuden vaativaan rooliin, kun tällä hetkellä HR asiantuntijoiden toimiala yrityksessä on hyvin laaja-alainen ja monesti myös sekava.
Tämä saattaa olla monelle HR asiantuntijalle vaikea kysymys. Yrityksen ja muuttuvan maailman odotukset kasvavat koko ajan, mutta tehtävät tai niiden sekavuus eivät muutu. Koen, että tämä on monelle hyvä hetki haastaa yrityksen johtoa ja piirtää tiukat rajat omasta osaamisestaan ja haluistaan sekä painottaa yritykselle yrityksen työtehtävien sekavuudesta sekä niiden selkeyttämisen tärkeydestä. Voi olla erittäin vaikeaa vastata yrityksen tarpeeseen olla yrityksen sydän ja keskus, jos joutuu tekemään asioita niin palkanlaskennasta kuin työntekijöiden hyvinvoinnistakin. Tämän muutoksen myötä HR:n vastuulle voisi tulla esimerkiksi teknologisten rajapintojen kehittäminen työntekijälähtöisiksi, joka on erityisen tärkeää HR:n tulevaisuuden haasteiden näkymän kannalta.
HR:n suurimpia haasteita ovat työpaikkojen katoaminen (Duunitori 2020), mutta niiden katoamistakin tärkeämpää on se, ettei 85% työpaikoista ole vielä keksitty tai niiden sisältö muuttuu; työt saavat uusia piirteitä ja taito vaatimuksia sekä toimialojen tehtävät sekoittuvat keskenään ja näistä syntyy uusia erikoisaloja (Accountor Suomi 13.7.2020). HR:n on siis tärkeää pysyä ajan hermolla ja tunnistaa vallitsevia trendejä työmarkkinoilla.
Yksi vallitsevista trendeistä tällä hetkellä mielestäni on digitalisaatio ja tämän myötä etä- tai hybridityön mahdollisuudet. Jos HR annettaisiin enemmän vastuuta yrityksen liiketoiminnan ytimestä, pystyisi se reagoimaan paljon ketterämmin muuttuviin olosuhteisiin työmarkkinoilla sekä parantamaan sitä kautta yrityksen liiketoimintaa.
Accountor Suomi 13.7.2020. Millaisilla osaamisilla ratkotaan henkilöstötyön haasteet 2020-luvulla? Accountor Suomi. Webinaari. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=S_WFa0Wmqxo
Duunitori 2020. Osa nykyisistä töistä katoaa, mutta se on vain hyvä asia, sanoo Aku Varamäki – osaajapula tulee laajenemaan. https://duunitori.fi/tyoelama/tulevaisuuden-tyo-ihmisyys. Luettu 3.9.2022
Teknologisten rajapintojen kehittäminen työntekijälähtöisiksi oli erittäin mielenkiintoinen pointti tekstissäsi! Teknologia ja erilaiset järjestelmät ovat nykyään kaikkialla, ja se on aivan totta että HR:n haasteena on valjastaa sekä niiden käyttö että käyttäjät toimivaksi kokonaisuudeksi erilaisissa organisaatioissa.
VastaaPoistaMyös HR:n rooli vähän "joka paikan asiantuntijana" on selkeästi nykypäivänä sellainen teema, joka asettaa painetta HR:n työssä toimimiseen. Jos pitää olla kaikkien alojen asiantuntija, voi lopulta olla vain kädenlämpöinen "jack of all trades", jonka osaamisen terävin kärki on hukassa.
Tekstissä oli mielestäni hyvin tuotu esiin HR:n haasteita ja niiden kytköksiä niin nykypäivään kuin siihenkin, mitä on vielä tulossa. Oli myös kiva lukea omia ajatuksiasi ja pohdintaasi aiheesta!
Kiitos hyvästä tekstistä sekä pohdinnasta!
VastaaPoistaItsekin henkilökohtaisesti olen miettinyt HR:n katoavaa työaluetta, joka menettää osuuksiaan automaatiolle jatkuvasti. Se kuitenkin onneksi jättää tilaa kahden keskeiselle kohtaamiselle paljon enemmän. Itse kiinnostuneesta henkilöstödatasta näen hyvin vähän mahdollisuuksia tulevaisuuden puolelta. Ainoita mahdollisuuksia datan puolelta on enää kehittäjän rooleissa.
Onneksi HR osaajista tuntuu olevan tällä hetkellä pulaa, joka antaa meille erinomaisen mahdollisuuden iskeä kiinni hyviin työpaikkoihin.
Olipa mielenkiintoinen teksti. Erityisesti kuvaus HR:stä yrityksen hermokeskuksena kuulosti erittäin osuvalta, onhan HR-työn kenttä melko laaja-alainen. Tekstissä oli myös että 85% työpaikoista ei olisi vielä keksitty, tai sisältö tulisi muuttumaan. Tämä kuulosti hieman pelottavalta ensin, mutta samaan aikaan myös loogiselta. Tottakai kun kehitys menee eteenpäin niin myös työn tekeminen muuttuu ja syntyy uusia aloja.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHeippa!
VastaaPoistaOlen vasta opintojeni parissa tutustunut HR:n maailmaan, sillä aiempaa kokemusta mulla ei siitä ole. Olinkin aluksi hieman kauhuissani, sillä HR:n kenttä on kuin onkin todella laaja ja näin ummikon silmään melko sekava. Liiketoiminnan kehittyessä ja työnkuvien muuttuessa on mun mielestä vain pidettävä huolta siitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan, jotta osaajat löytävät oman paikkansa organisaatioissa. Työ HR:ssä on mun käsittääkseni usein melkoista sirkusta, mutta mulla on myös sellainen kuva, että henkilöstö siellä ehkä jopa nauttii siitä. Nauttii, että saa tehdä vähän kaikenlaista, toimia siellä ja täällä, ohjata ja opastaa. Toki on myös hyvä pitää huolta siitä, että oma osaaminen ja kyvyt tulevat organisaation tietoon, jolloin niitä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää. Eli niin kuin sanoit, on hyvä olla tiukka ja pitää puoliaan. Ja tietenkin riippuu paljon myös organisaatiosta ja sen koosta, että millä tavalla HR-kentän tehtävät ovat jakautuneet ja kuinka sekavaa se onkaan!
Tartunpahan minäkin tuohon HR:n vertaamiseen hermokeskukseen! Mielenkiintoinen ja mielestäni ymmärrettäväkin vertaus; onhan HR:n työtehtävät tunnetusti monipuoliset ja toisaalta HR on juuri se, joka joutuu muuttamaan omaa toimintaansa mitä erilaisempien liiketoimintaympäristön muutosten vuoksi.
VastaaPoistaErittäin mielenkiintoista myös kuulla, että ala kärsii työpaikkojen katoamisesta. Mikään ei tunnu olevan yhtä pysyvää kuin muutos, mutta se että tilanne on nyt jo tuo, on kiinnostavaa.
Tekstissäsi oli monia mielenkiintoisia pointteja ja sitä oli helppo lukea. Visuaalisuuden lisääminen toisi vielä uuden potkun muuten onnistuneeseen tekstiin. :)